Template

Näytä kohteita

  • Takaisin listalle
  • Kesänäyttely: Lahden kansainvälinen julistetriennale 2017 Taidemuseossa

Kesänäyttely: Lahden kansainvälinen julistetriennale 2017 Taidemuseossa

Osoite: Vesijärvenkatu 11 A, 15111 Lahti Näytä kartta

Osoite: Vesijärvenkatu 11 A, 15111 Lahti

Lahden perinteikäs julistetriennale valtaa jälleen kaupungin kesällä 2017. Julistetriennale on esillä 9.6.-24.9.2017 Lahden taidemuseossa. Taidemuseoon tuodaan yleisön nähtäväksi uusimmat julistetaiteen huiput Suomesta ja maailmalta. Triennalen oheisnäyttelyitä on esillä kesän aikana Lahden historiallisessa museossa ja Lahden kauppatorilla.

Sähköisessä muodossa toteutettu ilmoittautuminen julistetriennaleen päättyi 15.12.2016. Määräaikaan mennessä ehdolle saapui 2100 julistetta noin 700 suunnittelijalta eri puolilta maailmaa. Kilpailutoimikunta valitsi näistä ehdokkaista näyttelyyn mukaan 345 julistetta 33 maasta. Erityisesti Kiina, Japani, Puola, Saksa ja Iran ovat vahvasti edustettuina. Palkittavat työt valitsee kansainvälinen jury kesäkuun alussa 2017.

Tänä vuonna julistesarjoja on neljä: aatteelliset, sosiaaliset ja kulttuurijulisteet, ympäristöjulisteet (Lauri Tarasti -palkinto), kaupalliset julisteet sekä erikoisteemalla itsenäisyys suunitellut julisteet. Itsenäisyyssarja on suunnattu opiskelijoille ja alle 30-vuotiaille suunnittelijoille Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Lahden kansainvälisen julistetriennalen 2017 suojelijana toimii Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Show more

Lisätietoja

Lähellä olevia majoituksia

Majoitus

Scandic Lahti

Etäisyys: 678 metriä
Scandic Lahti on täyden palvelun hotelli loistavien kulkuyhteyksien äärellä, Matkakeskuksen vieressä ja kävelymatkan päässä keskustan monipuolisista palveluista. Voit nauttia maistuvan aterian Scandic Lahti á la carte – ravintolassa. Hotelli tarjoaa myös mahdollisuuden käyttää kuntosalia, saunaa ja uima-allasta. Pysäköinti onnistuu kätevästi hotellin omalla ulkopysäköintialueella.
Hotellit

Forenom Lahti Keskusta Aparthotel

Etäisyys: 453 metriä
Forenom Lahti Keskusta Aparthotel sijaitsee Lahden ydinkeskustassa torin laidalla.
Hostellit ja erikoiskohteet

Capitano | AVANO OY

Etäisyys: 2,5 km
Capitanon moderni huoneisto sijaitsee 5. kerroksessa Lahden Ruoriniemen alueella, vain 50 metrin päässä Vesijärveltä. Huoneistoon kuuluu täysin varusteltu keittiö, sauna ja parveke järvinäköalalla, yksi makuuhuone.